Eräs arvovaltainen ammattikorkeakoulun lehtori ohjaa oppilastaan sähköpostin välityksellä seuraavasti: ”Edelleen täällä odotellaan sitä opinnäytetyötäsi….., mikäli työsi ei pian tule lukuun niin valmistuminen ei ole enää mahdollista!”. Tästä sähköpostiviestistä tuli mieleeni monta opiskelijan uupumiseen johtanutta ammattikorkeakoulussa harjoitettua viranhaltijoiden toimintaa, joita haluan pohtia hieman tarkemmin

Kärsimätön ohjaaja lähetti siis oppilaalleen sähköpostiviestin, jossa hän vaati toimittamaan opinnäytetyön hänelle pikaisesti, uhaten, että ellei se tule, niin opiskelijalla ei ole mahdollista valmistua eikä opiskelulle myönnetä enää lisäaikaa. Kyseinen lehtori lähetti uhkausviestistä kopiona myös toimeksiantajalle, onneksi. Opiskelijan pyynnöstä toimeksiantaja ei reklamoinut uhkauksesta tässä vaiheessa, mutta kun sama toistui toisen ns. ohjaajan toimesta, hän nosti kissan pöydälle ja ryhtyi selvittämään asiaa. Tietolähteeni on juuri kyseinen toimeksiantaja, erään yrityksen Filosofian tohtori toimitusjohtaja.

Toinenkin uhkausviesti vaati siis pahasti keskeneräistä työtä palautettavaksi muutaman päivän sisällä, tai tutkinto evättäisiin. Keskeneräinen työ olisi joka tapauksessa ollut pakko hylätä ja sillä perusteella opintojen katkaiseminen olisi ollut helpompaa. Eli opintojen ohjaaja voi irtisanoa opiskelijan kuin työnantaja konsanaan, ainakin heidän oman käsityksensä mukaan. Missä on opiskelijan oikeusturva ammattikorkeakoulussa? Toisen uhkausviestin jälkeen opiskelijan voimat loppuivat ja hän otti yhteyttä toimeksiantajaan kertoen tapahtuneesta. Nyt toimitusjohtajan kärsivällisyys loppui ja hän perehtyi asiaan tarkemmin.

Opiskelijan ahdingon takaa paljastui useita ohjaajan määräämiä asioita, jotka vielä omalta osaltaan viivyttivät kirjoittamista. Ohjaaja ei esimerkiksi ollut hyväksynyt opiskelijan innovatiivista lähestymistapaa kokeelliseen osuuteen, vaan oli vaatinut häntä kirjoittamaan aivan erilaisen teoriaosuuden. Uusi teoria vaati myös uutta kirjallisuushakua ja aikaa kului. Lisäksi kirjallisuuskatsausta oli ohjattu 1980 luvulle, mikä oli kaikkea muuta kuin innovatiivista. Nöyrä opiskelija totteli parhaansa mukaan. Kirjallisuusviitteitä ohjaaja kelpuutti pärstäkertoimen mukaan hyläten tiettyjen yliopistojen pro gradut ja hyväksyen ystäviensä, ei-akateemisten henkilöiden, blogi-tarinat. Opiskelija oli ollut ihmeissään, mutta totteli diktaattoria. Ohjaaja oli jopa käskenyt opiskelijan muuttamaan peruskemiaan liittyvää tekstiä virheelliseksi, koska lehtorin tietotaito oli tällä kohtaa olematon. Lisäksi ohjaaja valitti jo ennen kokeellista osuutta näytteiden suuresta lukumäärästä mm. sillä perusteella, että ne tulevat kalliiksi. Epäili, oliko toimeksiantajayrityksellä varaa maksaa näytteet. Vaikuttaa varsin kummalliselta ”tieteelliseltä” ajattelulta, ammattikorkeakoulun ylemmän tutkinnon pitäisi nimittäin olla pro gradun tasoinen. Silloin myös näytemäärien pitäisi olla tieteellisesti hyväksyttäviä, mitä maisteritasoinen ohjaaja ei ollut näköjään sisäistänyt. Alkuperäinen suunnitelma meni toisin sanoen aivan päälaelleen ja työn arvo laski roppakaupalla. Ei toimeksiantaja halunnut oppikirjamaista asioiden uudelleen kirjoittamista, vaan innovatiivisen tulevaisuuteen katsovan työn.

Selvisi myös, että keskeneräisen työn oikolukua ohjaaja ja ns. toinen ohjaaja olivat kommentoineet opiskelijaa halventavaan sävyyn. Esimerkiksi kokeellisessa osassa ei toistamiseen selitetty, mitä yksiköt tarkoittivat ja tätä puutetta ohjaaja kommentoi kysymällä ovatko ne OMENOITA. Kuulostaa aika pahalta naljailulta aikuisopiskelijalle asiasta, joka johtuu ohjaaja-lukijan keskittymiskyvyn herpaantumisesta. Kuvittelivatkohan kyseiset opinnäytetyön ohjaajat, että kaikki tämä pottuilu ja simputus innostaa opiskelijaa, lisää motivaatiota ja nopeuttaa valmistumista. Näin ajateltiin ehkä 1800 luvulla, mutta 2013 tätä ei saisi enää tapahtua.

Kaiken kukkuraksi selvisi, että opinnäytetyötä ohjaava lehtori syyllistyi ohjauksensa aikana uhkailujen lisäksi melko törkeään virkavirheeseen. Hän oli nimittäin puhunut julkisessa tilaisuudesta kyseisestä opinnäytetyöstä ”halventavaan” sävyyn opiskelijan nimen mainiten. Juuri tuo nimi toimi punaisena lankana, jonka kautta toimeksiantaja sai tiedon tapahtuneesta. Vaikuttaa pahasti siltä, että ammattikorkeakoulun henkilökunnalta puuttuu salassapitovelvollisuus ja niinpä lehtorit ja ohjaajat voivat repostella opiskelijoiden keskeneräisiä töitä julkisesti mielin määrin, pärstäkertoimen mukaan.

Tämän tapauksen perusteella voi sanoa, että ammattikorkeakoulun opinto-ohjaus ja valmennus ovat todella pahasti kuralla. Tietooni tullut tapaus on tietysti vain yksi esimerkki, mutta sanonta ”Systeemi on niin hyvä kuin on sen heikoin lenkki”, pätee monessa asiassa – todennäköisesti myös tässä. Vastaavanlaisia simputuksia voi tapahtua monissa paikoissa. Jos ammattikorkeakoulu on instituutiona näin mätä jo opintojen ohjauksessa, niin miten mätä se mahtaa olla muissa asioissa. Herää kysymys, tarvitaanko Suomessa joka kylässä ammattikorkeakoulua, jos niihin ei edes saada pätevää henkilökuntaa? Keskustelumme toimeksiantaja-tohtorin kanssa herätti mielenkiinnon tarkastella ammattikorkeakouluja muistakin näkökulmista eli kysyä ketä varten ne ovat olemassa, ketä ne palvelevat, mitä siellä opitaan, mihin tehtäviin ammattikorkeakoulutodistuksen saaneet kelpaavat? Vai kelpaavatko mihinkään, teorian ja käytännön väliinputoajat. Mutta nämä asiat ovat jo toisen tarinan väärttejä.